Miten olla ihminen suhde

Tulevaisuuksien avartaminen edellyttää toisinaan yllättävien kysymysten kysymistä. Saattaa esimerkiksi olla oleellista pohtia miten ihminen kehittyy teknologisen kehityksen seurauksena, ja millaisia vastareaktioita aiheutuu. Millaisia oikeastaan ovat tulevaisuuden ihmiset? Kissan kaupankäynnin miten olla rikas ihminen elämässä empatiaa Monissa tutkimuksissa on selvitetty sitä, toimivatko rikkaat yhteisöissään eri tavalla kuin muut. Jotta voi kissan kaupankäynnin botti oman taloutensa mestari, täytyy sinun tunnistaa, että siihen liittyy aivan yhtä paljon psykologiaa kuin matematiikkaa. Miten lopettaa suhde narsistiin ja psykopaattiin Suhde narsistin kanssa tuhoaa uhrin itsetunnon ja saa hänet kokemaan itsensä usein täysin arvottomaksi. Tutkimukset osoittavat , että narsistit tuntevat itsensä epävarmoiksi, riittämättömiksi ja haavoittuvaisiksi. Suhde vs. suhde Ihminen on sosiaalinen eläin, jonka he sanovat, eikä hän voi elää eristyksissä. Ihminen on suunnitellut tapoja elää ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa yhteiskunnassa. Jokainen yksilö muodostaa monia suhteita muihin kouluun, naapurustoon tai työpaikalle. Parisuhde on kahden aikuisen välinen suhde ja yksi ihmiselämän merkittävimpiä suhteita. Henkinen hyvinvointi lisääntyy toimivassa suhteessa heijastuen lähiympäristöönkin. Parisuhde parantaa myös fyysistä terveyttä. Se on perheen ydin ja sen laatu vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Monet odottavat rakkautta, unta, kärsimystä, mutta vain usein unet ovat unelmia, ja suhde ei mene hyvin ja päättyy toiseen pettymykseen. Ja syy on todella yksinkertainen - hyvin harvat ihmiset ymmärtävät, että rakkaus on seurausta kahden rakastajan kovaa työstä. Rakkautta ei odoteta, se luodaan päivittäin, jokainen sana ja teko. Muuten, milloin rakkaus ja intohimo laantuu, ei … Miten jättää myrkyllinen suhde. ... Sinä saatat olla tästä faktasta hyvin tietoinen, ... Yleensä on olemassa myös jonkin asteista pelkoa sitä kohtaan, miten tuo toinen ihminen tulee reagoimaan, ja harkittavana osatekijänä saattaa pahimmillaan olla väkivaltaisuus. Suhde – ihmisen sosiaalinen mielenkartta Olin ensimmäisen kerran NLP kongressissa vuonna 1998 ja tutustuin siellä sosiaalipanoraamamalliin ja mallin ”isään” Lucas Derksiin. Tehtäväni tuossa kongressissa oli avustaa kahta ulkomaista luennoitsijaa kongressin käytännöissä ja toinen heistä oli hollantilainen sosiaalipsykologi, NLP Trainer Lucas Derks. Hänen pitämä ... Aikaisemmin ihminen ei kuitenkaan potenut agorafobiaa, jonka moderni kosmologia voi aiheuttaa. Sen sijaan kokemus saattoi olla enemminkin klaustrofobinen. Keskiaikaiselle ihmiselle kosmos oli katedraali. Kokemus oli jotakuinkin sama, jos oman aikamme ihminen seisoo pilvenpiirtäjän juurella. Kosmos huimasi.

Parisuhde tuntuu kuin olisin ansassa, haluan pois

2019.11.04 21:43 heitaeropois Parisuhde tuntuu kuin olisin ansassa, haluan pois

Hei suomi. Poisheitto ilmiselvästä syystä.
Kuten otsikko kertoo, haluan erota tyttökaveristani. Ollaan oltu yhdessä pari vuotta, mutta jo kauan musta on tuntunu siltä etten ole onnellinen parisuhteessa tässä vaiheessa elämääni. Olen 24 ja hän on 19. Asiat menee ihan hyvin elämässä muuten, mutta en ole tyytyväinen tässä parisuhteessa. En ole ikinä ollutkaan. Pidän elämästä sinkkuna enemmän.
Tyttöystäväni on masentunut, ja se vaikuttaa luonnollisesti minuunkin. Pidän yksinolosta ja olen aina pitänytkin. Välillä mietin miksi edes seurustelen, kun satunaiset irtosuhteet on enemmänkin se minun juttu, ainakin tässä vaiheessa. Voi olla että olen huono sitoutumaan. Syytä sille en osaa sanoa.
Parisuhteemme aikana olen rakastanut sitä aikaa kun olen yksin. Koti ei enää tunnu kodilta, vaikka hän onkin niin tuttu ihminen kun voi vaan olla. Tiedättekö sen tunteen kun teillä on vieras kotonanne, jonka toivoisitte jo lähtevän?
Tiedän ettei meidän suhde tule toimimaan, vaikka rakastan häntä ja hän minua. En halua hälle mitään pahaa. Eroaminen on tuttua, ja tiedän miten pahasti se voi ihmiseen vaikuttaa. Pelkään että meidän ero vain pahentaa hänen masennusta. Tiedän myös että se on ainoa oikea asia oman hyvinvointini kannalta. Tunnen itseni itsekkääksi. Tuntuu kuin annettais käsky tappaa koiranpentu. Tuntuu etten pysty siihen. En halua olla se tekijä joka ajaa hänet vielä pahempaan jamaan. Mutta en ole onnellinen tässä suhteessa. Haluan pois.
Otan nöyrästi neuvoja vastaan :) Kyllä tämä tästä, tavalla tai toisella.
submitted by heitaeropois to Suomi [link] [comments]


2019.09.07 21:31 BlueberryFairie Tunteiden purkua

Mulla nyt on vaan sellanen olo, että haluun purkaa tuntojani. Anteeks jo etukäteen.
Mua on kiusattu alakoulusta lähtien. Eka se kiusaaminen oli vaan sellaista et mut jätettiin huomiotta, kaiken ulkopuolelle. Sit huomasin, että etenkin tytöt puhui seläntakana kaikenlaista. Päin naamaa kyllä oltiin kivoja, mutta heti kun käänsin selkäni niin alkoi paskan jauhaminen. Poikien kiusaaminen oli suorempaa, eli mua haukuttiin milloin rumaksi, milloin läskiksi mutta sentään ne teki sen päin naamaa. Muistuu mieleen eräs liikuntatunti kun jouduttiin pariutumaan poikien kanssa, jouduin erään pojan pariksi, joka kieltäytyi koskemasta minuun. Oloni oli tuossa vaiheessa sellainen etten tuntenut enää itseäni edes ihmiseksi. Välillä tuntuu, että koko "naiseuteni" vietiin tällä pois. En osannut olla tyttö, mutta selkeästi en Poikakaan, koska hekään eivät suostuneet ottamaan minua mihinkää mukaan. Vietin aikani siis yksin, usein pelaten kotona joko nes:llä tai pleikalla.
Oli helppo uppoutua mielikuvitusmaailmaan jossa olin sankari. Haaveilin siitä usein. Koulussa sain vain paskaa niskaan myös opettajalta, joka aika suoraan otti minut varoittavaksi esimerkiksi luokan eteen jos en osannut jotain. Niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin luin kirjaa liian läheltä. Ei tuntunut kivalta. Oma isäni on alkoholisti. Välillä pelkäsin äitini puolesta. Vaikka myöhemmin olen ymmärtänyt myös isäni olevan sairas, ei lapsuuteni ollut helppo. Välillä minua surettaa enemmän se, että isästä on kivojakin muistoja kuin se, että kuinka paska isä hän osasi olla. Olisi helppo vain lohduttautua sillä ajatuksella että toinen on paska ihminen, mutta aikuisuuteen kuuluu kai se että osaa katsoa asioita toisenkin kantilta; isäni joka oli kerran jättänyt itsemurhaviestin keittiön pöydältä jonka sain löytää ekana. Hän ei tehnyt sitä mutta selkeästi oli ajatellut asiaa useasti. Silloin en osannut reagoida asiaan. Olinhan vasta 13v.
Nopeasti aloin kiinnostua itseni vahingoittamisesta. Otin vinkkiä tv:stä dokumenteista missä käsiteltiin anoreksiaa ym. Lopulta päädyin irrottamaan ihokarvanpoistolaitteesta teriä, ja aloin viillellä itseäni käsiin. Kuitenkin huomasin, sen tuovan huomiota vaikka piilotin kaiken useasti pitkiin hihoihin. Aloin lopulta viillellä paikkoihin jotka eivät olleet näkyviä, kuten sisäreiteni. Haaveilin usein itseni tappamisesta ja ajattelin että tekisin sen lääkkeillä. Kerran nappasinkin vanhempien kaapista jotai lääkettä ja isän viinapullon, mutta päädyin oksentamaan kaiken ulos pakosta.
Kukaan lähelläni ei ollut kiinnostunut miten minulla menee. Uskoin sen todella ettei kukaan rakastanut minua. Ajattelin että ehkä he sitten muistaisivat minut jos olisin poissa, mutta olin kuitenkin liian pelkuri tekemään itsaria.
Aloin pian tuntemaan ja kuulemaan harhoja 16v. Ne olivat aika harmittomia aluksi. Lopulta oli kuin loputon kasetti olisi pyörinyt pääni sisällä ja hahmot haukkuivat minua jatkuvasti ja käskivät minua vain lopettamaan kaiken. Milloin olin feikki ja huomiohakuinen, toisaalta taas laiska. Voittaa en voinut. Aloin nähdä myös asioita, jotka kyllä tunnistin epätodellisiksi mutta en osannut luokitella itseäni mielisairaaksi, sillä koin olevani vain tyhmä ja saamaton.
Minulla oli usein tällainen kuvitelma että ihmiset nauhoittivat minua 24/7. Pelkäsin mennä kouluun koska luulin todella että he aikoivat ilkkua minulle kaikesta mitä tein. Lopulta en halunnut oikein mennä enää uloskaan sillä pääni sisällä kuulin vain kuin ohi kulkevat ihmiset haukkuivat minua mielessään. Jos joku vaivautui kiinnostumaan minusta ajattelin sen vain johtuvat siitä että he halusivat valehdella minulle ja huijata. Uskalsin lopulta puhua asioista lukion terkkarille. Pääsin juttelemaan vihdoin asioista ammatti-ihmisille. Lopulta asiat kuitenkin kääntyi siihen etten halunnut enää ottaa lääkkeitä, jotka saivat painoni nousemaan.
Sain lukion jälkeen koulutuspaikan korkeakoulusta insinööriopinnoille. Olin myös aloittanut ensimmäisen parisuhteeni. Luulin etten tarvitsisi enää ammattiapua. Asia osottautua vääräksi. Lopulta en käynyt edes kääntymässä koulussa. Ja kun olin kuluttanut läsnäoloni loppuun minut potkittiin ulos. En nostanut mitään tukia elin vain vanhempieni tuloilla. Sukulaiset aina ihmetteli outoa tyttöä joka oli aina lukittautunut huoneeseensa. Mutta en halunnut kohdata ketään. En uskaltanut mennä uloskaan muuta kuin tapaamaan poikaystävääni. Tulimme toimeen koska olimme ehkä samanlaisia antisosiaalisiapaskoja. Joka vuosi mietin koska tapan itseni, olin ajatellut hukuttautuvani paikalliseen järveen. En kuitenkaan voinut tehdä sitä koska en halunnut jättää kamalaa taakkaa poikaystävälleni. Suhde isäänikään ei ollut helppo, hän oli jatkuvasti kännissä piti öisin hereillä minua ja äitiä. Lopulta päässäni naksahti lopullisesti ja sanoin asioita joita en koskaan voi ottaa takaisin. Käskin isääni tappamaan itsensä, lopulta itkien huusin että pitääkö minun tappaa itseni. Isä tarttui tuolloin tiukasti käteeni kiinni niin tiukasti että käteni jäi mustelmille. Tiesin tällöin että hän kyllä välitti tarpeeksi mutta ei ehkä osannut ilmaista asiaa.
Elämä oli pelkkää kituuttamista. Tein ehkä parin kuun jaksoissa töitä, paskaduuneja, siivousta. Mutta pää ei kestänyt sitäkään hommaa. Lopulta vanhempani käskivät minun pistää itseni TE-toimiston listoille. Tein sen netissä jossa se oli helppoa. Uskalsin avautua te-tädille ongelmistani. Hän oli yllättävän ymmärtäväinen. Lopulta päädyin nuorten työpajalla. Olin siellä 3v. Sain ystäviä ja voimaa jatkaa eteenpäin. Pääsin uudestaan psykologin juttusille ja siinäkin asiassa päästiin eteenpäin. Lääkitys oli nyt kunnossa ja elämä ja rutiinit alkoi vihdoin voittaa. Olin pitkään kituuttanut vain poikaystäväni takia, mutta vihdoin piti myöntää että pelkäsin kuolemista. Halusin elää. Tuli kokeiltua monet työkokeilut ja lopulta päädyin työhön jossa viihdyin yli vuoden verran. Sitten sanoin että riittää paskaduunit ja hakeuduin opiskelemaan minulle mieleiselle alalle.
Opiskelut alkoi viime kuussa ja olen aika ylpeä itsestäni että olen pärjännyt tähänkin asti. Aluksi luulin etten eläisi edes 24v. Mutta tulipas äsken täyteen 29v. Menossa kohti 30v. En tiedä mikä tän pointti nyt oikein oli mutta mä toivon että tää antaa ehkä samanlaisille jotain toivoakin että asiat voi vielä muuttuakin. Kiitos jos jaksoit lukea.
Tldr: elämä oli paskaa mut nyt ihan jees
Edit: en mää mikkää 30v vielä oo. En osannut eilen ajatella kunnolla. Anteeksi.
submitted by BlueberryFairie to Suomi [link] [comments]


2018.04.17 09:50 HiddenTrousers Ovatko turvapaikkakeskustelun ääripäät vähemmän halukkaita kuuntelemaan eri mieltä olevia? Yritin selvittää.

Koitin ihan huvikseni selvitellä, onko turvapaikanhakijoihin liittyviltä asenteiltaan niin sanottuihin ääripäihin kuuluvilla vähäisempi halu kuunnella ja yrittää ymmärtää muita. Yllättäin tähän löytyi saatavilla oleva tuore aineisto (European Social Survey 2016: Suomen aineisto) jolla pystyi ainakin yrittämään asian selvittämistä. Ajattelin jakaa tämän teidän kanssa kun yleensä nämä vaan jäävät kovalevyn uumeniin.
TL;DR: https://imgur.com/a/YYSCz
Aineistossa oli kolme kysymystä turvapaikanhakijoihin liittyen:
a. Viranomaisten pitäisi olla myötämielisempiä käsitellessään turvapaikkahakemuksia
b. Useimpien turvapaikanhakijoiden ei todellisuudessa tarvitse pelätä vainoa kotimaassaan
c. Turvapaikan saavilla pakolaisilla pitäisi olla oikeus ottaa perheensä mukaan
Lisäksi aineistossa oli myös kysymys siitä, miten paljon vastaaja samastuu seuraavaan väitteeseen:
Hänestä on tärkeätä kuunnella ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin hän itse. Vaikka hän olisi heidän kanssaan eri mieltä, hän haluaa silti ymmärtää heitä.
Yhdistin turvapaikanhakijoihin liittyvät muuttujat summamuuttujaksi, ja katsoin muiden kuuntelemiseen liittyvän muuttujan saamaa keskiarvoa summamuuttujan kunkin arvon kohdalla. Lopputulos näyttää tältä: https://imgur.com/a/YYSCz
Pystyakselilla on keskiarvo kysymykseen siitä, kokeeko olevansa ihminen joka haluaa kuunnella ja ymmärtää erilaisia ja eri mieltä olevia ihmisiä. Matalampi arvo tarkoittaa suurempaa halua kuunnella ja ymmärtää.
Vaaka-akselilla on turvapaikanhakijoihin liittyvän summamuuttujan saama arvo. Pienempi arvo tarkoittaa suurempaa suvaitsevaisuutta ja korkeampi kriittisempää suhtautumista.
Kaikista suvaitsevaisempien kohdalla on pieni notkahdus ylöspäin halussa olla kuuntelematta ja ymmärtämättä eri mieltä olevia, mutta tämäkin notkahdus aika pieni. Kriittisimpien kohdalla notkahdusta ei ole, mutta turvapaikonhakijoihin liittyvän kriittisyyden lisääntyessä haluttomuus kuunnella ja ymmärtää eri mieltä olevia kasvaa lievästi.
Tässä on asiasta vähän laajemmin noista muuttujista ja muista jos kiinnostaa https://www.docdroid.net/R65OSet/turvapaikanhakijat-ja-muiden-kuunteleminen.pdf
Selitys
Koska korrelaatio ei ole syy-seuraus-suhde ainakaan ilman selitystä, yritän kehitellä jonkinlaisen selityksen korrealatiolle.
Halu kuunnella ja yrittää ymmärtää eri mieltä olevia liittyy Schwartzin arvoteoriassa universalismi-nimiseen arvotyyppiin (tämä yhteenkuuluvuus on havaittu empiirisissä tutkimuksissa). "Universalismi on myös muiden kuin omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten sekä luonnon hyvinvointitarpeiden ymmärtämistä, arvostusta, suvaitsemista ja suojelua."
Arvot ovat siis rakentuneet niin, että yhden arvojen tyypin tai kokonaisuuden muodostaa tällainen itsensä ylittäminen, jossa ihminen pyrkii näkemään ja huomioimaan kaikki ihmiset, olipa kyse sitten heidän tasa-arvosta ja hyvinvoinnista tai ymmärtämisestä ja kuuntelemisesta.
Pyrkimys ylittää itsensä ja aidosti havaita ihmiset itsensä ja oman lähipiirinsä ulkopuolella johtaa siis paitsi turvapaikanhakijoiden hädästä huolestumiseen niin myös haluun kuunnella ja ymmärtää eri mieltä olevia.
Kritiikki
Aivan äärimmäisiä ääripäitä on melko vähän saatavilla. 13-portaisella summamuuttujallani arvon 1 sai vain 28 vastaajaa ja arvon 2 vain 45 vastaajaa. Arvon 13 sai 14 vastaajaa ja arvon 12 sai 17 vastaajaa. Yhteensä mukana on kuitenkin 1759 vastaajaa.
Se, että hahmottaako itsensä eri mieltä olevia kuuntelevana ja ymmärtämään pyrkivänä ihmisenä ei tarkoita sitä, että todella olisi toiminnassaan tällainen ihminen.
Turvapaikkakeskustelun ääripäät voivat olla täysin erilainen porukka kuin summamuuttujani ääripäät ovat.
Tietyt ihmiset, todennäköisesti ainakin korkeammin koulutetut, voivat ajatella että heiltä odotetaan tietynlaisia vastauksia (suvaitsevaisuutta sekä kykyä kuunnella ja ymmärtää muita) ja he myös osaavat tarjota kyselyissä näitä tietynlaisia vastauksia.
submitted by HiddenTrousers to Suomi [link] [comments]


2018.03.19 00:37 hajamieli Ruotsalaiskirjailija kertoo miksi #metoo-kampanja paisui vaaralliseksi massaliikkeeksi.

Kirjailija Lena Andersson on yksi Ruotsin eturivin kirjailijoista. Hän rakastaa järkevää keskustelua. Tässä jutussa Andersson kertoo, miksi #metoo-kampanja ei ole sellaista.

Laura Hallasmaa HS
Julkaistu: 18.3. 2:00, Päivitetty: 18.3. 9:43
KIRJAILIJA Lena Andersson esittää toiveen:
”Kirjoita se niin, että minua ei karkoteta maasta.”
Mutta miksi Anderssonin pitäisi pelätä karkotusta? Hän on kotimaassaan Ruotsissa arvostettu kirjailija ja tunnettu keskustelija.
Andersson kirjoittaa teräviä kolumneja ja ilmaisee mielipiteensä kylmänviileästi aiheesta kuin aiheesta.
Kuluneella viikolla kirjailija vieraili Helsingissä, koska hänen romaaninsa pohjalta tehty näytelmä tuli ensi-iltaan Lilla Teaternissa.
Tällä kertaa on tarkoitus puhua länsinaapurin #metoo-kampanjasta. Viime syksynä alkanut kampanja toi julkisuuteen naisten kokeman seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän.
Ruotsissa #metoo-kampanja sai poikkeukselliset mittasuhteet. Alalla kuin alalla kerättiin adresseja ahdistelua vastaan.
Andersson avaa häirintäkeskusteluun sellaisen näkökulman, jota ei liiemmin ole julkisuudessa perattu.
Hän pitää kampanjaa vaarallisena massaliikkeenä, josta ei voi seurata mitään hyvää.
”Olen aina hieman peloissani näistä massaliikkeistä. Niissä ihmiset lopettavat ajattelemisen ja toimivat yhdessä vain tunteeseensa vedoten.”
Andersson tietää, että hänen mielipiteensä eivät ole kaikille mieluisia. Se on käynyt selväksi kotimaassakin, jossa hän on joutunut kiivaisiin väittelyihin aiheesta.
”Olet huono ihminen, jos sanot jotain vastaan. Syyllistät naista. Mutta ymmärtääksesi tilannetta, sinulla pitää olla koko kuva.”
Sellaista kokonaiskuvaa ei Anderssonin mielestä #metoo-kampanjassa välity.
DAGENS NYHETER paljasti viime syksynä yhden ahdistelijan nimellä Kulturprofilen, kulttuuriprofiili. Varsin pian lehdistössä alkoi kiertää ahdistelijan oikea nimi. Useampi nainen syytti ranskalais-ruotsalaista kulttuurivaikuttajaa ahdistelusta.
Ruotsin syyttäjälaitos totesi viime viikolla, ettei kulttuuriprofiilia kohtaan esitetyillä syytteillä ole juridisia perusteita. Se ei paljon enää paina.
Anderssonin mielestä monissa ahdistelutapauksissa sosiaalinen rangaistus on paljon suurempi kuin tehty rikos. Syytetty menettää työnsä, uransa, maineensa ja ehkä jopa perheensä.
”Seksuaalinen häirintä, seksuaalinen ahdistelu ja raiskaus ovat pahoja asioita. Ei sitä tarvitsisi edes sanoa, koska se on itsestään selvää”, Andersson sanoo.
Hän peräänkuuluttaa järkevää keskustelua ongelmasta, eikä halua kauhutarinoita ja syyttelyä.
Miehet eivät Anderssonin mielestä pysty puolustautumaan, koska heitä syytetään jo valmiiksi. Se lamaannuttaa keskustelun.
Ja jos naisia ei ennen uskottu missään, niin nyt uskotaan kaikessa.
”Sanotaan, että kaikki mitä naiset sanovat on pyhää. He eivät voi valehdella. He eivät voi sanoa asioita saadakseen etuja”, Andersson luettelee.
”Ja mitä tahansa miehet sanovat, se ei ole kiinnostavaa. Koska nyt naisten pitää puhua. Minusta tämä ei ole hyvä tapa käsitellä näitä asioita.”
Eikä Andersson usko, että kaikki #metoo-kampanjan nostattamat tarinat ahdistelusta ovat todenmukaisia. Vaikeaksi asian tekee se, että seksi on yksityistä. Siinä on aina jotain enemmän kuin mitä ulkopuoliset saavat tietää.
”Meillä kaikilla on taipumus leikata tarina niin, että se sopii omaan näkökantaamme.”
Andersson ei pidä siitä, että kaikki syytökset vihjailusta raiskaukseen menevät samaan koriin. Eikä siitä, miten vanhojen kaivelu johtaa helposti vääriin syytöksiin.
”Joku ehkä kymmenen vuotta myöhemmin tajuaa, että ahaa, minut raiskattiin. Jos sinut raiskattiin, etkä tajunnut sitä silloin tapahtumahetkellä, sinua ei raiskattu”, Andersson sanoo ykskantaan.
Kampanjan vuoksi seksuaalista ahdistelua ei ole käsitelty vain huonona käytöksenä vaan miehistä on maalattu pahoja.
”Se kuulostaa kuin olisimme tekemisissä hirviöiden kanssa. Kuin naiset olisivat Pohjoismaissa huonommassa tilanteessa kuin Saudi-Arabiassa. Se ei ole totta.”
Mihin #metoo voi sitten Anderssonin mielestä pahimmillaan johtaa?
”Pahimmillaan hyvin vihaisiin miehiin, joita syytetään vain sen perusteella keitä he ovat. Ei siksi, mitä he ovat tehneet. Ja sitten he saavat jotenkin vallan.”
Mutta todennäköisempi uhkakuva Anderssonin mielestä on, että sukupuolten välinen jännite kasvaa liian suureksi. Tällöin taannumme tilanteeseen, jossa naiset ovat yksi ryhmä ja miehet ovat toinen ryhmä.
”Silloin ajattelemme olevamme hyvin erilaisia, emmekä tule toimeen sen vuoksi.”
Ja sellaista tilannetta kirjailija ei halua.
KESKUSTELUA, keskustelua, keskustelua. Sitä Andersson peräänkuuluttaa.
Ja keskustelua hän myös rakastaa.
Eikä mitä tahansa jaarittelua vaan järkevää. Sellaista, jossa argumentit merkitsevät jotain, eikä keskustelukumppanin ajatuksia vähätellä, vaikka hän kuuluisi toiseen ryhmään kuin itse.
”Ehkä keskustelulla ei tule ratkaisua, mutta ainakin siinä tulee tietoiseksi toisen ajatuksista.”
Eikä #metoo läpeensä paha kampanja Anderssonin mielestä ole.
”Jos se kasvattaa tietoisuutta aiheesta, niin hyvä, mutta minusta se olisi voitu tehdä toisella tavalla.”
Kirjailijan mielestä fiktio olisi yksi hyvä tapa käsitellä seksuaalista ahdistelua.
”Fiktio on hyvä kuvailemaan syitä ja seurauksia. Silloin ymmärtää paljon enemmän.”
Kokonaisuuden hahmottaminen on Anderssonin mielestä avainasemassa. Ahdistelutapauksissa ei ole kuin ihmisen sana tapahtuneesta. Ei kokonaiskuvaa, ei syy ja seuraus -suhteita. Irralliset tarinat ahdistelutapauksista eivät kerro hänen mielestään mitään.
”Monet niistä tarinoista ovat minusta täysin käsittämättömiä ja epäloogisia. En tunnista ihmisiä niissä”, Andersson sanoo.
”Ja minä olen kuitenkin kirjoittanut kaksi kirjaa miehistä, jotka ovat vastuuttomissa suhteissa.”
ANDERSSONILTA on suomennettu kaksi romaania: Omavaltaista menettelyä (Egenmäktigt förfarande) ja Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar). Molemmat kertovat naisesta, joka ajautuu epäonnisiin miessuhteisiin.
Omavaltaista menettelyä sai kuluneella viikolla myös ensi-iltansa teatterisovituksena Lilla Teaternissa. Sen tähden Andersson vieraili Helsingissä. Ruotsissa kirjasta on esitetty teatteriversio aiemmin parissa eri kaupungissa.
Omavaltaista menettelyä suomennettiin vuonna 2014. Siinä päähenkilö Ester Nilsson rakastuu taiteilija Hugo Raskiin, mutta ei saa vastarakkautta. Tai ainakaan sellaista rakkautta kuin toivoisi.
Esterin ja Hugon ajatukset tilanteesta ovat erilaiset. Tapailun, syvällisten keskustelujen ja kolmen yhteisen yön jälkeen Ester uskoo, että suhteella on tulevaisuus. Hugo taas ei aiokaan rakentaa Esterin kanssa tulevaisuutta. Tuskin aikoo kenenkään kanssa.
Älykäs ja looginen nainen ajautuu epäloogisesti sinnittelemään suhteessa, jota ei ole.
Tästä epäsuhdasta romaani kertoo.
Andersson oli jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut suhteiden laadusta ja siitä, kun joku haluaa jotain enemmän kuin toinen. Miten heikoksi sellainen suhde tekee järkevänkin ihmisen. Ja kuinka kiusallista toisen riippuminen on suhteen välinpitämättömälle osapuolelle.
”Se oli mielenkiintoista panna järkevä ihminen siihen tilanteeseen. Mitä tapahtuu tunteille, ja kuinka käsittelet niitä järkevästi.”
Kuulostaa omakohtaiselta. Eikä Andersson juoruilta säästynytkään.
Kun Omavaltaista menettelyä julkaistiin Ruotsissa, lehdissä alkoi kiertää huhu, että Hugo Raskin hahmo olisi suoraan elokuvaohjaaja Roy Andersson. Ohjaaja kertoi, että hänellä oli ollut suhde Lena Anderssonin kanssa.
Kirjailija sivuuttaa huhut huhuina, eikä kirjaa pidä lukea kuin omaelämäkertaa.
”Mielestäni se satuttaa kirjaa. Fiktio on fiktiota, ei sillä ole väliä, mistä se tulee.”
Anderssonin mielestä elämäkerrallinen tulkinta myös häiritsee lukijaa. Kirjailijan ja lukijan välillä kun on sopimus siitä, että kirja on fiktiota eikä autobiografia.
Luomiaan hahmoja pitää joka tapauksessa ymmärtää, jotta niistä voi kirjoittaa.
”Olen ollut kaikki nämä hahmot. Olen ollut Hugo, olen ollut Ester.”
Andersson ei myöskään halua ajatella, että kirja kertoisi jotain siitä, mikä on miehen käytöstä ja mikä naisen käytöstä. Päähenkilö Ester on tavallaan käytökseltään sekä mies että nainen: aggressiivinen saalistaja, joka jatkaa kunnes saa sanan kyllä.
”Hän käyttäytyy samalla tavalla kuin miehet ovat käyttäytyneet fiktiossa satoja vuosia.”
Kirjojen päähenkilö ei siis määrity sukupuolensa kautta. Sekä mies- että naislukijat ovat löytäneet Esteristä piirteitä, joihin he samaistuvat.
”Tähtäsin aina tähän universaaliin ihmisolentoon. Hänellä vain piti olla joku sukupuoli.”
NAINEN voi olla kuin mies. Kuulostaa nykyfeminismin ilosanomalta. Andersson ei juuri välitä tämän hetken feminismistä.
”En ymmärrä, mitä feminismi tarkoittaa enää”, Andersson sanoo.
Hänen mielestään feminismi näyttää nykyään olevan osa identiteettipolitiikkaa.
”Minulle se näyttäytyy sillä tavalla, että pelkästään naisena oleminen on feminismiä. Joten kaikki mitä nainen tekee on feminismiä.”
Se on Anderssonin mielestä outo määritelmä. Feminismin kun pitäisi olla käsite tai idea, ei niinkään osa identiteettiä. Andersson tähtää siihen, ettei sukupuolella ole väliä.
”Sen ei pitäisi merkitä mitään oletko mies vai nainen. Monet feminismit sanovat nykyään, että se on myös heidän tavoitteensa, mutta en näe sitä käytännössä.”
Miten se näkyisi käytännössä? Anderssonin mielestä niin, että naisista ei ajateltaisi, että he pitävät tietyistä asioista ja heillä on tietyt ongelmat.
Sitten Andersson alkaa puhua kuukautisista. Länsinaapurissa on käynnissä samanlainen trendi kuin meilläkin. Kuukautisista puhuminen julkisesti ja menkkataide ovat isoja juttuja myös Ruotsissa.
Sitäkään Andersson ei ymmärrä. Miksi kuukautista pitäisi puhua jotenkin erikoisena asiana. Sehän on yksityinen asia, joka ei kiinnosta ketään. Tai ei ainakaan Anderssonia.
”En mielestäni piilota kuukautisiani siksi, että olen nainen tai koska naisia katsotaan alaspäin. Piilotan ne, koska se on intiimiä. Se on yksityisasiani.”
LOPUKSI Andersson haluaa puhua uudesta romaanistaan, joka ilmestyy Ruotsissa huhtikuussa. Se kertoo ruotsalaisista.
Svean poika – Kertomus kansankodista on tarina tyypillisestä ruotsalaisesta 1900-luvulla. Siinä kolmen sukupolven aikana kansankoti rakennetaan, eletään onnelaa ja lopulta koko rakennelma pilataan.
”Se on Ruotsin draaman kaari.”
Suomennos romaanista saadaan näillä näkymin syksyllä.
Jos Andersson rakastaa keskustelua, niin kyllä hän rakastaa myös kirjoittamista.
”Olen todella kiintynyt kirjoitettuun kieleen ja siihen, mitä sillä voi tehdä”, hän kertoo.
”Kirjoittamalla voi vaikuttaa lukijaan. Ei manipuloimalla, vaan kirjoittamalla niin rehellisesti kuin voi siitä mitä ajattelee tai näkee, ja sitten lähettää sen toiselle. Se on lähes ihme.”
Juttu löytyy myös osoitteesta https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005607978.html
submitted by hajamieli to Keskustelu [link] [comments]


2018.02.22 15:11 hajamieli ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

Lähde: hs.fi, näköiskuvakaappaus, kommentit osa 1, osa 2

”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

Vauva syntyi, vaikka Samuel ei olisi missään nimessä halunnut lasta. Yli 200 miestä kertoo HS:n kyselyssä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin omaa tahtoa.

"On tabu myöntää, ettei olisi halunnut lasta, joka kuitenkin syntyi, sanoo tutkija Johanna Terävä."
Raisa Mattila HS
Julkaistu: 21.2. 2:00 , Päivitetty: 21.2. 9:29
YLLÄTYS oli niin suuri, että yksityiskohdat ovat unohtuneet. Kumppani kertoi olevansa raskaana, mutta sitä, miten ja milloin kuuli uutiset, Samuel ei enää muista.
Ei, Samuel ei halunnut vielä lapsia. Elämää oli elämättä ja esimerkiksi reissuja tekemättä, silloin alle kolmekymppinen Samuel mietti. Pääsyy oli kuitenkin parisuhteessa, joka ei tuntunut oikealta.
”Se oli rosoinen suhde. Lähes vuosittain oli isoja kriisejä”, Samuel kertoo nyt.
”En missään nimessä halunnut lasta hänen kanssaan.”
ROSOINEN meno tympi, joten Samuel oli jo ilmoittanut haluavansa erota. Kun erokeskustelusta oli kulunut joitakin kuukausia, kumppani kertoi olevansa raskaana. Samuel oli luullut ehkäisyn olevan kunnossa.
Ensi alkuun abortti tuntui Samuelista ainoalta ratkaisulta.

Samuelista tuli isä paitsi yllätyksenä myös vastoin tahtoaan. ”Niin vastoin kuin vain voi.”

”Ajattelin, että ei hätää, hoidetaan tämä pois alta. En miettinyt, että nyt on se hetki, kun saan tietää tulevani isäksi.”
Yhdeksän kuukauden kuluttua lapsi kuitenkin syntyi. Samuelista tuli isä paitsi yllätyksenä myös vastoin tahtoaan.
”Niin vastoin kuin vain voi”, hän sanoo.
HELSINGIN SANOMAT keräsi HS.fissä kokemuksia siitä, miltä tuntuu tulla isäksi yllättäen.
Isiltä asiaa kysyttiin, koska lasten hankkimisesta puhuvat lehtijutuissa usein naiset. Lisäksi naisella on oikeus päättää omasta kehostaan ja siten myös esimerkiksi raskauden jatkumisesta.
Tulevalla isällä on asiasta toki mielipiteensä, ja joskus mielipide eroaa äidin näkemyksestä. Kysyimmekin miehiltä erityisesti sitä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin omaa tahtoa.
Vastauksia tuli yli kaksisataa.
”SE on paljon, sillä isiä voi olla ylipäätään hankala saada vastaamaan vanhemmuuskyselyihin”, arvioi isyyttä useissa hankkeissa tutkinut varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Johanna Terävä Jyväskylän yliopistosta.
”On paljon tarinoita, jotka eivät tule kuulluksi.”
Kysely ei ole tieteellisesti pätevä, koska siihen on todennäköisesti vastannut tavallista enemmän juuri heitä, joille yllätys­isyys on aiheuttanut vaikeita tunteita.
Vastaukset erosivat toisistaan siinä, miten raskaus oli isien mukaan saanut alkunsa.
Osa kertoi, että kumppani oli käyttänyt ehkäisyä mutta tullut silti raskaaksi. Ehkäisy ilmeisesti petti.
USEAMPI kuin joka kolmas sanoi, ettei ollut käyttänyt ehkäisyä itse, sillä oli luullut kumppanin käyttävän. Monet ilmaisivat epäilevänsä, että kumppani olisi jättänyt salaa ehkäisyn pois.
Heille raskaus oli ollut erityisen suuri järkytys.
”Löi aivan tyhjää. Ensin en ollut ymmärtää, sitten vaivuin kuin yöhön. Luulin ehkäisyn olevan kunnossa, enkä oikeastaan koskaan saanut selitystä, miksei niin ollutkaan”, kuvaili tuntojaan eräs isä.
”Olin tehnyt päätöksen olla hankkimatta ikinä lapsia, joten olin surullinen ja vihainen. En ole tavannut lasta, koska olen asunut ulkomailla”, kertoi toinen.

”Löi aivan tyhjää. Ensin en ollut ymmärtää, sitten vaivuin kuin yöhön.”

MONISTA yllätysisistä poiketen Samuel on läheisissä väleissä lapsensa kanssa.
Vauvan syntymän jälkeen Samuel ja entinen kumppani erosivat. Lapsi, jonka tuloa maailmaan Samuel alun perin vastusti, asuu nyt pääsääntöisesti hänen luonaan.
Arki kerrostalokolmiossa kuulostaa perin tavalliselta.
”Herätään varhain, keitetään puuro ja katsotaan pari aamupiirrettyä. Sitten tarhaan, ja töiden jälkeen kiireessä hakemaan lasta”, Samuel kertoo.
Tänäkin päivänä hänen käsityksensä on, että kumppani söi ehkäisypillereitä. Samuel muistaa nähneensä kotona pilleripakkauksia.
”Kun tiedustelin, miten tämä [raskaaksi tulo] voi olla mahdollista, vastaus kuului, että ehkä hän on sitten unohtanut päivän tai parin pillerit.”
Selitys on epäilyttänyt lähipiiriä, Samuel kertoo. Erityisesti ehkäisypillereiden toimintaan perehtyneet kaverit ovat miettineet, oliko raskaus tahallinen.
”Minun on hankala uskoa, että raskaus olisi aiheutettu tahallisesti”, Samuel sanoo.
KUN suhde päättyi, pari muutti erilleen. Lähivanhemmuutta Samuel päätti hakea, sillä uskoi pystyvänsä tarjoamaan lapselle vakaat olosuhteet. Lähivanhemmuus myönnettiin hänelle.
Samuelin mukaan päätökseen liittyi se, että lapsen äidillä oli elämänhallinnassa haasteita. Ne haasteet olivat aikanaan syy siihen, miksi Samuel ryhtyi toivomaan aborttia, vaikka onkin aina tiennyt haluavansa lapsia.
Nyt Samuelista tuntuu vaikealta perustella, miksi parisuhde jatkui vuosikausia. Mistä syystä ylipäänsä kukaan jää hankalaan suhteeseen, hän miettii.
”Ihminen kun olen, kaipasin parisuhdetta.”
Miten tuleva äiti vastasi aborttitoiveeseen?
”Hän sanoi, että minä en voi päättää hänen elämästään ja vartalostaan. Pitää paikkansa. Samaan aikaan hänellä oli oikeus päättää minun elämästäni.”
Samuel kertoo hokeneensa aborttia kaksi kuukautta.
”Lopuksi annoin periksi.”
KUN vauva syntyi, Samuelista tuntui tyhjältä. Tai tarkemmin: ihan tavalliselta vain.
”Kaikki hehkuttavat, että suurin onni maailmassa. Minä en saanut sitä.”
Säikäyttihän se.
”Ajattelin, että ei jumankauta, olenko sittenkään isä vai täysin tunnevammainen.”
Neuvolan isäryhmässä hän nosti ainoana käden, kun vetäjä kysyi osallistujien kuulumisia. Lapsi oli silloin puolisen vuotta. Vähän pelottaa, Samuel tunnusti muille.
”Kerroin, että tähän päivään saakka minulla ei ole ollut juuri mitään tunteita [lasta kohtaan].”
Samuel sai kuitenkin ymmärrystä ryhmän muilta isiltä. Se oli huojennus.
”Mistä sitä tietää, vaikka monellakin olisi ollut tilanne, että raskaus ei ollut haluttu.”

”Ajattelin, että ei jumankauta, olenko sittenkään isä vai täysin tunnevammainen.”

Toisaalta ryhmässä oli myös isä, joka ei tunnistanut Samuelin tunteita. Hän kertoi, että lapsi oli haluttu ja pitkään yritetty, Samuel muistaa.
Jo raskausajan tunteisiin vaikuttaa se, jos vanhempi vastustaa lapsen saapumista maailmaan. Sama koskee sekä isiä että äitejä. Näin kertoo Väestöliiton vanhemmuustiimin esimies, psykologi Suvi Laru.
”Tällöin mielikuvat vauvasta voivat puuttua tai olla kovin negatiivisia. Näin vuorovaikutuksen luominen lapsen kanssa voi olla haasteellisempaa kuin silloin, jos mielikuvat ovat olleet myönteisiä.”
SURUA, katkeruutta, vihaa. Näitä tunteita kertoivat HS.fin kyselyssä tuntevansa erityisesti ne isät, jotka uskoivat, että kumppani oli huijannut heidät vanhemmaksi jättämällä ehkäisyn salaa pois.
Jos saa selville tulleensa tällä tavalla petetyksi, toipuminen voi viedä aikaa, sanoo Suvi Laru.
”Aikuisten väliseen vuorovaikutukseen asia voi jättää loven ja luottamuspulan.”
Katkeruuden tunteella voi olla vaikutuksensa myös lapsisuhteeseen. Jos ei ymmärrä tai halua hyväksyä, että tunne kohdistuu toiseen aikuiseen, ei lapseen, kiintyminen voi hankaloitua.
Myös HS:n kyselyssä kävi ilmi, että juuri katkerilla isillä myös suhde jälkikasvuun oli yleensä jäänyt etäiseksi.
”Rakastaisinko lastani enemmän, jos rakastaisin hänen äi­tiään oikeasti?” pohdiskeli yksi.
MUTTA poikkeuksiakin oli.
”Ei se lapsen vika ollut vaan hänen äitinsä”, kertoi huijatuksi itsensä kokeva isä, joka kuvaili nykyistä isä-lapsisuhdetta hyväksi kaikesta huolimatta.
Katkeruutta on hyvä purkaa puhumalla, Suvi Laru neuvoo.
”Näin isoissa asioissa tarvitaan usein ulkopuolista apua, kuten terapiaa. Toki myös läheisten kanssa juttelu voi olla avuksi.”
Ongelma on usein siinä, että kielteisiä tunteita voi olla äärimmäisen vaikea myöntää ääneen, huomauttaa tutkija Johanna Terävä.
ON tabu myöntää, ettei olisi halunnut lasta, joka kuitenkin syntyi.
”Jos menet neuvolaan, siellä onnitellaan. Voiko vahinkoraskaudesta kertoa äiti, isästä puhumattakaan?”
Terävän mukaan se kulttuurinen malli, joka meillä on vallalla, näkee miehen vastuunkantajana.
”Suhteessa tähän [käsitykseen] tuleva isä saattaa kokea itsensä aika mitättömäksi, jos lasta ei olisi halunnut.”

”Jos menet neuvolaan, siellä onnitellaan. Voiko vahinkoraskaudesta kertoa äiti, isästä puhumattakaan?”

SAMUELIN mukaan arki lapsen syntymän jälkeen jäi pitkälti hänen harteilleen. Esimerkiksi kerran hän ei päässyt tapaamaan maailmalta saapunutta ystävää.
”Ystävä oli tavattavissa illalla ja lapsen nukkumaanmenoaika oli kahdeksan jälkeen. Silloin ei luonnollisesti lähdetä mihinkään.”
Ennen eroa entinen kumppani oli Samuelin sanojen mukaan usein pitkiä aikoja poissa eikä pitänyt lupauksiaan saapua ajoissa kotiin.
Näissä tilanteissa katkeruus on ollut pahimmillaan.
”Olen saattanut ajatella niin, että en ole tätä pyytänyt, vaan minut on pakotettu tähän. Minut on käytännössä pantu häkkiin, jonka joku toinen on rakentanut.”
Varmuuden vuoksi Samuel on käynyt asiantuntijoiden, kuten terapeutin, juttusilla. Pikkuhiljaa vaikeat tunteet ovat alkaneet väistyä. Erokin auttoi, sillä sen myötä arki vakiintui ja hoitovastuuta jaettiin.

”Minut on käytännössä pantu häkkiin, jonka joku toinen on rakentanut.”

Edelleen kielteiset ajatukset heräävät, jos Samuel haluaisi muuttaa suunnitelmiaan, mutta entinen kumppani ei ole valmis ottamaan lasta.
”Kyllä tekisi mieli laittaa tyyny naamalle ja huutaa”, Samuel kuvailee tunnetta, jolle ei oikein löydy sanaa.
”Mutta en ole ikinä kohdistanut tunnetta lapseen. Sen lapsi on kyllä joskus saattanut huomata, että olen stressaantunut.”
SAMUEL tietää raskauden myötä takavasemmalle poistuneita miehiä, joita lähtö on alkanut kaduttaa parin vuoden kuluttua.
Ei tuntunut houkuttelevalta, että itselle kävisi niin, Samuel perustelee.
Hän siis jäi, koska ei halunnut joutua myöhemmin katumaan lähtöään. Lisäksi hän halusi kantaa vastuunsa.
”Jos minulle tulee vastuu, se ei ole fiilisjuttu vaan 24/7-juttu.”
Mutta voihan jääminenkin kaduttaa. Onko hänellä tällaisesta kokemusta?
Ei, sanoo Samuel. Isäksi tulo oli iso yllätys, mutta se toi mukanaan ihmissuhteen, joka tuntuu nyt elämän parhaalta.
Suhde alkoi rakentua vähitellen, kun lapsi kasvoi ja kehittyi. Puolen vuoden kohdalla tämä alkoi muistuttaa piirteiltään isäänsä ja reagoida ympäristöönsä. Hymyilemään ja nauramaan.
Kaikki sellainen helpotti kiintymistä.
”Nauroimme yhdessä. Siitä se lähti. Tajusin, että rakastan lasta sydämeni pohjia myöten.”
Samuelin nimi on muutettu.

Näin vasten tahtoaan isäksi tulleet kuvailivat tunteitaan raskauden alussa ja myöhemmin:

”Oli se varmasti elämäni suurin järkytys, ja kesti kauan aikaa totutella ajatukseen. Tuntui, että elämäni oli mennyt pois raiteiltaan ja olin menettänyt nuoruuteni. Nyt minulla on lapseen erittäin hyvä suhde. Meillä on exäni kanssa yhteishuoltajuus, ja lapsi viettää pari päivää viikossa luonani.” – Mies, 29
”Olimme seurustelleet vain hetken, ja erosimme ennen kuin sain tietää raskaudesta. Sain tietää vasta, kun entinen kumppanini oli jo neljännellä kuulla raskaana. Olin järkyttynyt ja pettynyt, että minun mielipidettäni asiassa ei otettu huomioon. Lapsen kanssa tulemme toimeen, mutta en tunne, että suhteemme olisi läheinen. Tämä johtuu toki siitä, että lapsi asui äidillään ja minä olin ’viikonloppuisä’.” – Mies, 38
”Tunsin pettymystä siitä, että kumppanini oli uskotellut minulle käyttävänsä hormonaalista ehkäisyä, mutta oli jättänyt sen salaa pois tullakseen raskaaksi. Lapsen hankkiminen ei siis ollut yhteinen päätös. Olimme molemmat voineet huonosti suhteessamme jo pidemmän aikaa, ja valhe oli piste iin päälle: erosimme.” – Mies, 38
”Saimme tiedon raskaudesta todella myöhään, sillä merkkejä ei ollut. Kun kuulin siitä, sain pahoja ahdistus- ja paniikkikohtauksia usean viikon ajan. Ajattelin, että nyt elämä jää kesken ja asiat vaikeutuvat niin käytännön asioissa kuin parisuhteessa. Kesti aikansa syntymän jälkeen tottua arkeen ja lapseen. Nykyään suhde lapseen on ihana, ja hän on aivan mahtava persoona. En vaihtaisi poiskaan.” – Mies, 26
”Tunsin hämmennystä ja hiukan myös epäluuloa. Mökötin aikani, sillä olisin halunnut abortin. Nyt suhde lapseeni on hyvä suhde teini-ikäiseen. Elämä on muuttunut erilaiseksi, mutta vanhemmuudessa on omat hyvät puolensa. Nyt kun lapsi on osoittautunut itseäni paremmaksi ja fiksummaksi tyypiksi, joka hoitaa koulun ja asiansa kiitettävästi, olen iloinen siitä että aborttia ei tehty. Abortti olisi ehkä lopettanut parisuhteen.” – Mies, 57
”Olin kauhuissani. Tuon ikäisenä kollina ajattelin olevan itsestäänselvyys, että naiset huolehtivat ehkäisystä ja itse voin painella menemään ilman huolen häivää. Nyt ajatus tuntuu tyhmältä. Jos en olisi halunnut isäksi, olisin voinut huolehtia itse, ettei niin pääse tapahtumaan.” – Mies, 40
”Suurin yllätys oli itselleni se, että rakastuin ajatukseen vauvasta välittömästi, vaikka en ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissä tai muutenkaan pitänyt lapsista. Nyt meillä on tosi mukavaa yhdessä, meillä on samanlainen huumorintaju ja puuhastelu ja leikkiminen on mukavaa.” – Mies, 36
submitted by hajamieli to Keskustelu [link] [comments]


2016.03.03 09:34 tiikerinsilma AMA: Menneisyyteni on absurdi paskamyrsky, mutta olen selviytynyt kaikesta.

TL;DR: Soittakaa Eye of the tiger.
Kirjoittamisen jälkeen alkuun lisätty huomautus: mua alkoi naurattaa kun kirjoitin tän loppuun asti, vaikuttaa nimittäin niin absurdilta sattumusten sarjalta.
Taidan olla esimerki ns. resilientistä persoonasta. Elämäni on ollut aika epätavallista ja olen kahlannut läpi mielettömistä paskamyrskyistä vahingoittumatta kovin pahasti. Miksi ja miten? Vaikea sanoa, kenties se että ikävyydet alkoivat niin nuorina preparoivat lopuille. Ajattelin että ehkä teitä kiinnostaa sosiaalipornon hengessä kuulla aiheesta – ja kuka tietää, ehkä mä voin antaa jotain vinkkejä vaikeuksien kanssa painiskeleville. Nuoremmille lukijoille tämä olkoot tarina siitä miten asioilla on tapana järjestyä.
Osa yksityiskohdista tarinassa (kuten ikävuodet jne) on muutettu oman ja muiden yksityisyyden suojelemiseksi. Kaikki tapahtumat ovat tosia. Jos tuntuu tutulta, olen kertonut ne aiemmin redditissä englanninkielisellä throwawaylla.
Niin, mistäs pitäisi aloittaa? Olin lapsena aika yksinäinen, mutta fiksu kakara, jonka elämää lähinnä haittasivat ylikontrolloivat vanhemmat. Käytännössä kaikki mikä ei ollut erikseen ja eksplisiittisesti sallittua oli kiellettyä. Asiat muuttuivat dramaattisesti kun mun faija sairastui syöpään kun olin 11-vuotias. Se oli aika ikävä vuosi seurata sitä kuihtumista ja toisaalta miten mutsi työnsi rahaa uskomushoitoihin yms. Noutaja faijalle tuli mun kahdentenatoista syntymäpäivänä.
Mun mutsi sekosi täysin faijan kuoleman jälkeen ja muuttui kyvyttömäksi toimimaan vanhempana. Käytännössä jouduin olemaan huoltaja sekä itselleni että hänelle. Näin nälkää ja kaikki oli aika perseestä. Mutsi oli kuitenkin hyvä pitämään kulissit yllä enkä mä ymmärtänyt pentuna hakea apua mistään, niin sosiaalihuolto yms eivät puuttuneet peliin. Anekdoottiesimerkkinä mutsin perseydestä on vaikka miten hänellä oli tapana herättää mut töihin lähtiessään joskus kuudelta ja kertoa hyppäävänsä työmatkalla rekan alle jne. Tällaiset kasuaalit itsemurhauhkaukset olivat osa päivittäistä kokemusta teininä.
Yllättäin tästä seurasi että mä olin teininä aika erilainen kuin muut, sellainen pikkuvanha ja ehkä masentunut. Koska yläaste on mitä on, tämä johti järjestelmälliseen ja sadistiseen koulukiusaamiseen. Siihen osallistui myös osa opettajista, koska en ollut näkyvän uskonnollinen ja asuin lestadiolaisseudulla. Se taas ajoi entistä eristyneemmäksi sosiaalisesti. Ollessani 13/14 luin sitten Orson Scott Cardin Ender’s Gamen. Sain tästä ajatuksen kuinka ratkaista ongelma… Yleistä apinalaumaa vastaan ei ollut mahdollisuuksia puolustaa itseään fyysisesti. Niinpä kohtasin pääkiusaajan tämän ollessa yksin koulumatkallaan ja syyllistyin erittäin törkeään, laskelmoituun pahoinpitelyyn. Koska olin yhä alaikäinen tästä ei tullut rikosoikeudellisia seuraamuksia, mutta kaikki muita kyllä.
Tilanne kuitenkin ratkesi. Kiusaaminen päättyi koska ihmiset varmaan pelkäsivät että ryömisin ikkunasta puukko hampaissa yöllä kylään. Pahinta on että se olisi ollut varmaan ihan mahdollista. Dokumentti valkoinen raivo osui lähelle; olin potentiaalinen kouluampuja, joka ei vaan koskaan tarrannut aseeseen. Sain lopulta sitten ensimmäisen ystävän, joka oli samalla tavalla sosiaalinen hylkiö. Harmi kyllä hän oli selvästi kliinisesti masentunut ja tipahtanut kaikkien tukiverkostojen ulkopuolelle. Hän päätyi ampumaan itsensä ensimmäisen lukiovuoden lopuksi alkoholisoituneen isänsä metsästysaseella. Löysin ruumiin.
On vaikea arvioida jälkikäteen, että olinko oikeasti masentunut. Selvää kuitenkin on, että sellainen yleinen ulkopuolisuuden tunne nousi aivan uusiin sfääreihin tämän jälkeen. Menestyin erinomaisesti lukiossa, mutta olin totaalisen yksin ja kotielämä jatkui erittäin stressaavana. Osittain tämän ystävän esimerkin innoittamana päädyin siis siihen, että olisi parempi ottaa exit elämästä. Perustelin sen yleisellä alienaatiolla; tunsin olevani väärällä planeetalla. Otin selvää junien aikataulusta ja päädyin odottamaan rahtijunaa pää raiteella. Olin niin huomaavainen etten halunnut aiheuttaa vaivaa matkustajajunan matkustajille.
Siinä syksyn lehtien keskellä loikoillessani ajattelin elämää, maailmaa ja kaiken epäoikeudenmukaisuutta. Kelatessani kaikkea tapahtunutta ja verratessani sitä tuntemiini ihmisiin tulin aivan helvetin vihaiseksi. En vihaiseksi ihmisille, vaan yleisesti maailmalle. Päädyin samaan jonkinlaisen valaistumiskokemuksen siitä, että itsemurha ei ollut ratkaisu vana periksi antaminen. Se oli ultimaattinen voitto niille voimille ja tekijöille, jotka olivat yrittäneet murtaa minut. Päädyin vannomaan etten koskaan antaisi periksi, ihan silkkaa vittuumaisuuttani, tapahtui mulle mitä tahansa. Tämä ajatus sai lähtemään raiteilta ehkä minuutti ennen junaa. Päätös on sittemmin pitänyt, eikä kuolema ole enää käynyt koskaan mielessä.
Suoritin ylioppilaskirjoitukset hienosti, pääsin kiinnostavalle alalle yliopistoon ja elämä parani merkittävästi. Opiskelijaympäristössä ja oikeassa kaupungissa tunsi olevansa ensimmäistä kertaa sekä vapaa että osa jotakin. Erikoinen taustani aiheutti kuitenkin vaikeuksia solmia syvempiä ihmissuhteita. Mulla oli toki tyttöystäviä, mutta ajelehdin suhteesta toiseen tuntematta oikein mitään. Opin sosiaalisesti sulavaksi tavalla joka saa ihmiset pitämään minusta ilman että he oppivat tuntemaan minua lainkaan. Ihmiset pitävät nauramisesta ja itsestään puhumisesta, joten kun kyselee heiltä asioita ja on hauska, he eivät huomaa etteivät tunne minua lainkaan. Tästä huolimatta ystävystyin taas uudestaan – ja sillä ystävyydellä oli taas ikävä loppu. Olimme moottoripyöräilemässä kun rattijuoppo murskasi ystäväni. Hän kuoli käytännössä käsivarsilleni.
Näiden kertyneiden menetyskokemusten seurauksena aloin luonnollisesti etääntyä yhä enemmän ihmisistä; vaikutti että kaikki läheiset ihmiset vain katosivat tavalla tai toisella elämästä. Tein duunia, opiskelin ja menestyin, mutta samalla ajelehdin elämän läpi oikein elämättä. Mikään ei tuntunut miltään. Tämän takia se kun rakastuin ensimmäisen kerran iskikin kuin pakettiauto moottoripyörään. (Sori, huumorintajuni on varsin musta.) Niin, naisia mulla oli ollut aiemminkin, mutta en ollut tuntenut juuri mitään – ehkä uskottelin olleeni rakastunut, mutta en aidosti ollut. Taisin särkeä pari sydäntä; olen siitä pahoillani. En tehnyt sitä ilkeyttäni tai tahallani. Olin vain niin pihalla.
Mutta niin, ensirakkauteni vaikutti upealta; hän oli myös kovia kokenut ja yhteensopivalla tavalla fucked up, vähän kuten se ah niin ihana romantiikka tuossa uudessa Deadpoolissa. Pari ekaa vuotta hänen kanssaan olivat mahtavia. Sitten hän sairastui vakavasti; kyseessä paljastui olevan kohdunkaulan syöpä. Kun oikea diagnoosi saatiin vihdoin se oli edennyt jo hyvin pitkälle. Julkinen puoli alkoi olla valmis antamaan kuolemantuomion. En suostunut hyväksymään sitä vaan käytin koko omaisuuteni hänen pelastamisekseen. Hän käytti toki myös omat rahansa, mutta no – minulla oli perintöä ja vuosien työnteon tuloksia. Enkä ollut käyttänyt rahaa juuri mihinkään. Kun rahat alkoivat loppumaan, myin kaiken minkä omistin.
Puolisolleni tehtiin lopulta erittäin invasiivisia toimenpiteitä, mistä mm. aiheutui menopaussi alle kolmekymppisenä. Niiden lopputuloksena hän selviytyi, mutta joutui käyttämään rankkoja lääkecocktaileja. Tämä tarkoitti sekä voimakkaita, addiktiivisia kipulääkkeitä että hormonihoitoja. Tämä yhdistelmä muutti hänen persoonallisuuttaan. Jossain vaiheessa hoitoja hän oli alkanut pettämään minua ja käyttämään myös muita aineita. Kun asia paljastui, jäin sitten täysin tyhjän päälle.
Seuraavat pari vuotta menivät täysin sumussa. Tipahdin työttömäksi koska en jaksanut pitää huolta asiakaskunnastani – työtaso oli muutenkin tipahtanut puolisoni sairauden aikana. Omaisuutta ei ollut, olin jonkin aikaa koditon. Emotionaalisesti fiilikset vaihtelivat murhanhimoisesta vihasta musertavaan epätoivoon. Tämä kaikki johti vakavaan masennukseen. Mutta selvisin taas, jotenkin. Raahasin itseni ylös sieltä kuopasta, kehiti itselleni uuden uran ja aloin toipua taloudellisesti sekä mielenterveydellisesti. Pari vuotta lisää ja olin taas jaloillani, mutta kylmempi kuin koskaan.
Yllättävää kyllä, en alkanut vihaamaan naisia. Palasin vanhan malliin missä ajelehdin suhteesta toiseen ilman että tunsin oikeasti mitään. Ehkä tietyllä tavalla regressoiduin takaisin siihen elämään, mitä olin viettänyt opiskeluvuosieni aikana. Sitten kohtasin taas uuden valonsäteen. Elämääni ilmantui nainen, joka kykeni ohittamaan suoraan kaiken sosiaalisen teflonin ja saamaan minut tuntemaan. Rakastuin vielä voimakkaammin kuin aiemmin. Suhde oli lyhyt ja päättyi koska olin yhä liian rikkinäinen syöpänaisesta. Hän ei tehnyt siis mitään väärää, mutta olin sen jälkeen hetken aivan sekaisin. Puhun siis sellaisesta todella typerästä ja cringystä sekoilusta – pitkien sähköpostien lähettelemisestä eksälle aamuyöllä ja muuta tyhmää. Jotenkin vaan kaikki kortit pakassa etsivät uutta paikkaa. En ehkä ollut ymmärtänyt kuinka erityinen tuo ihminen oli ennen menetystä.
Mutta vaikka tämä kuulostaa tragedialta, se oli lopulta parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Tilanne pakotti tarkastelemaan itseäni, defenssejäni ja traumoja kriittisesti sekä näkemään kokonaisuuden. Ymmärtämään sen etten aidosti elänyt vaan ainoastaan olin olemassa. Aloin purkamaan aktiivisesti epäterveitä käytöstapojani, opettamaan itseäni elämään pelkän olemisen sijaan ja huomioimaan ihmisiä paremmin. Yrittämään oppia antamaan itsestäni enemmän muille.
Tuosta lyhyestä valonsäteestä ja sen aiheuttamasta ahaa-elämyksestä on nyt yli vuosi. Olen 36-vuotias akateeminen tyyppi, joka on johtavassa asemassa oleva erityisammattilainen. Tienaan hyvin, työni on mielekästä ja haastavaa. Olen yhä ihminen josta kaikki pitävät mutta kukaan ei oikeasti tunne, mutta se on jotakin mitä yritän muuttaa. Olen alkanut lähentyä johinkin vanhoihin opiskelukavereihin ja työkavereihin, minkä toivon ehkä johtavan ystävyyteen. Tietyllä tavalla olen ehkä ikäkumppaneita 10-15 vuotta jäljessä, koska olen joutunut aloittamaan elämän kerran kokonaan alusta. Toisaalta olen myös vain ajelehtinyt monia, monia vuosia kokematta ja tuntematta aidosti mitään.
Nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti elossa. Koen ja näen asiat eri tavalla. Tiedän, että tahdon saada tästä elämästä irti asioita ja olla onnellinen, sekä olla paras versio itsestäni mikä voin koskaan olla. Teen uusia asioita ja opettelen tuntemaan. Voi olla etten enää pariudu koskaan, mutta se on ihan ok. En ainakaan aio enää harrastaa noita merkityksettömiä suhteita, jotka voivat olla toisille kuitenkin merkityksellisiä. Kenties joku vielä iskee kuin salama tai sitten ei; onnellinen voi olla joka tapauksessa.
Jos tällä tarinalla on jokin opetus, niitä lienee kaksi.
Ensinnäkin, kaikesta voi selvitä kun oikeasti haluaa. Toiseksi, itseään voi aina muuttaa eikä ole koskaan myöhäistä tehdä niin. Live long and prosper!
submitted by tiikerinsilma to Suomi [link] [comments]


KUINKA TYHMÄ IHMINEN VOI OLLA? ‍♀️ MITEN OLLA ONNELLINEN  15 onnellisten ihmisten tapaa Itsetuntemus - uskalla olla tietämättä!  Ihminen tavattavissa MITÄ JOS IHMINEN OLISI KUOLEMATON Kutsumustyö. Olethan löytänyt omasi! Oda Stories: Hyvät suhteet - YouTube Sukupuolena ihminen Onko sinulla henkilökohtainen suhde Jeesukseen? – Kristinuskon perusteita Podjalla - Haluaisin olla luova ihminen Henkilökohtainen suhde Jeesukseen - YouTube

ERO SUHTEIDEN JA SUHTEIDEN VäLILLä VERTAA EROA ...

  1. KUINKA TYHMÄ IHMINEN VOI OLLA? ‍♀️
  2. MITEN OLLA ONNELLINEN 15 onnellisten ihmisten tapaa
  3. Itsetuntemus - uskalla olla tietämättä! Ihminen tavattavissa
  4. MITÄ JOS IHMINEN OLISI KUOLEMATON
  5. Kutsumustyö. Olethan löytänyt omasi!
  6. Oda Stories: Hyvät suhteet - YouTube
  7. Sukupuolena ihminen
  8. Onko sinulla henkilökohtainen suhde Jeesukseen? – Kristinuskon perusteita
  9. Podjalla - Haluaisin olla luova ihminen
  10. Henkilökohtainen suhde Jeesukseen - YouTube

SOMET IG mansikkka & nakki_ja_martta FB mansikkka. Miten tehdä jotain luovaa ellei ole luova ihminen? Onko jotain kommentoitavaa? Kommentoi. Onko jotain kysyttävää? Kysy. Kommenttikentässä sana on vapaa. Twit... 'HENKILÖKOHTAINEN SUHDE JEESUKSEEN' Blogi on ilmestynyt Radio Deissä 29.10.2018 Olet ehkä jossain törmännyt ajatusleikkiin, että Jumala on niin kuin vuorenhu... Mistä rakentuu elämän kestävä rikkaus? Sellainen, joka vain paranee vuosi vuodelta? 1 min: Hyvät suhteet parantaa elämää, itseluottamusta, ulosantia, hyvinvo... Se on jokainen laillinen suhde tai asema, jossa ihminen on suhteessa lähimmäiseen, esimerkiksi isänä tai äitinä oleminen ovat kutsumuksia. ... vaikka häntä ei huvittaisikaan olla äiti ... Sukupuolena ihminen - projekti Sukupuolena ihminen -projekti kertoo haastatteluin ja valokuvin, millaista on olla transihminen nykypäivän Suomessa: mitä sukupuoli tarkoittaa kenellekin, miten ... Tällä videolla kerron, mikä aiheuttaa ihmisen vanhenemisen ja miten sitä voidaan nyt ja tulevaisuudessa hidastaa. Lisäksi vastaan kysymykseen, mitä jos ihminen olisi kuolematon! Videon ... Turvattomuudesta hyväksyvään läsnäoloon ja vuorovaikutukseen eläinavusteisesti Ihminen tavattavissa - Duration: 1:13:06. Ihminen Tavattavissa 752 views 1:13:06 ”Onko sinulla henkilökohtainen suhde Jeesukseen?” Onko sinulta joskus kysytty kadulla videon otsikkona olevaa kysymystä? Minulta on, enkä ole oikein tiennyt, miten vastata. Hei ihanat! ♥ Tällä videolla puhun siitä, miten olla onnellinen. Olen monesti sanonut, että mielestäni onnellisuus on vain elämänasenne, mutta en ole aiemmin avannut asiaa enempää. Nyt ...